otsikko

RIIVIÖIDEN MATILDA

Alpakka
Nimi
Riiviöiden Matilda, "Tilda"
Syntynyt
17.10.2010
(4v 17.11.2010)
Rotu ja skp
Suomenhevonen, tamma
Säkäkorkeus
154 cm
Koulutus
Yleispainotteinen
Koulutustaso
ko vaativa A re 100 cm
Omistaja
Kasvattaja

 
© Juli

LUONNETTA

Tildan isä Riiviöiden Morris on periyttänyt kovapäisyyttä ja itsevarmuutta varsaansa. Tilda on todellakin peloton kohtaamaan kaikkea uutta. Se ei milloinkaan lähde säikkynä karkuun esimerkiksi traktoreita, vaikka sen kaverit juoksisivatkin tuli hännän alla niin kauas kuin jaksaisivat. Tilda menee mieluummin tutkimaan ja haistelemaan outoa ilmestystä. Tamma on myös eloisan ja vilkkaan luonteensa takia innokas oppimaan uutta ja se onkin osoittautunut melko helpoksi kouluttaa. Hoidettaessa Tilda pysyy kyllä paikallaan, mutta tutkii samalla valppaasti ympäristöään. Jos se huomaa jotain kiinnostavaa, se saattaa vahingossa talsia hoitajansa varpaille tai litistää tämän seinää vasten. Se ei kuitenkaan yritä olla ilkeä, vaan unohtaa täysin senhetkisen olinpaikkansa. Tästä syystä hoitajan kannattaa olla varuillaan! Tilda on vähän arka korvistaan, joten sillä suositellaan käytettäväksi pikalukotonta riimua, ja suitsiessa pitää olla tarkkana. Tästä ongelmasta pyritään kuitenkin pääsemään eroon ja Tilda onkin edistynyt oikein mukavasti. Toisten hevosten seurassa Tilda on oikea seurapiirikuningatar. Se tulee helposti toimeen kaikkien lajitovereidensa kanssa ja saa aina ensimmäisenä ystäväkseen lauman uudet jäsenet. Tiiviissä jonossa ratsastettaessa tamman seurallisuudesta saattaa olla haittaa, koska se jää mielellään vaihtamaan kuulumisia toisten hevosten kanssa ja samalla kuuroutuu ratsastajan ohjeille. Ongelma ilmenee kuitenkin useimmiten ainoastaan maastossa, ja sielläkin hyvä apu on siirtää Tilda jonon ensimmäiseksi. Tildan voi tarhata kenen kanssa tahansa, koska se ei tekisi pahaa kärpäsellekään! Tildaa on kuljetettu paljon paikasta toiseen, joten se on tottunut matkustaja. Mutkat ja kiihdytykset eivät saa sitä huonovointiseksi, ja se onkin aina kuljetuksen jälkeen oma pirteä ja reipas itsensä. Tästä on suurta hyötyä kisamatkoilla!

Ratsastettaessa Tilda on vähän itsepäinen haaveksija. Jos se haluaa mennä laiskasti, se myös useimmiten tekee sen. Hyvällä tuulella ollessaan Tilda on kuitenkin ihanteellinen ratsu. Se on perinyt isälinjansa näyttävät ja lennokkaat liikkeet, jotka on kuin suunniteltu ratsastajan mukavuutta ajatellen. Maastossa tilda on varmajalkainen ja rohkea. Koulupuolella Tildan upeat liikkeet herättävät ihastusta niin tuomareissa kuin kilpakumppaneissakin. Tamma on helppo saada menemään pyöreästi ja tahdikkaasti, kunhan osaa varautua itsepäisyyskohtauksia ajatellen. Tähän mennessä juuri itsepäisyys on ollut suurin syy vähäiseen menestymiseen koulukentillä. Esteillä Tilda on taistelija, joka ei anna periksi. Se tuntuu käsittävän helposti, että nyt on tosi kyseessä. Se keskittyy täysin suoritukseensa ja laukkaa puhtaan radan toisensa jälkeen uskomattomalla tahdonvoimallaan. Tilda on joskus jopa hypännyt urheasti loistavan puhtaan radan kivi jääneenä ikävästi kengän ja kavion väliin. Tämä tapaus kertoo taatusti siitä, miten sitkeä ja sisukas hevonen on kyseessä.
© Jama


SUKUTAULU JA SUKUSELVITTELYÄ

i Riiviöiden Morris SLA-II ii  Aakuun Martti KTK-III iii  Ellenin Roomeo KRJ-I
iie  Sannin Mirka KTK-II, YLA2, KRJ-II
ie  Liiba Laaba RULZ SLA-II iei  Juksaaja-Poika fla SLA-II
iee  Moon Ilopilleri
e  Västerbyn Murtuli ei  Siljan Hulttio eii  Viivin Veeliksi
eie  Siljan Kestohymy
ee  Hallapuron Okaa eei  Jörön Satanisti
eee  Sannin Talvetar

Riiviöiden Morris on 153 cm korkea, rautias suomenhevos-ori. "Morris" on painotukseltaan yleispainotteinen. Tämä kovapäinen ja itsevarma ori on hyvin periyttänyt luonnettaan Tildalle. Tämä oripoika on vaativa hevonen, mutta osaavan ratsastajan kanssa ori toimii kuin unelma. Morriksella on pitkä liuta sijoituksia ja voittoja. Jälkeläisiä tällä hevosella ennen Tildaa on yksi ori, suomenpienhevonen Karhukorven Miro. Aakuun Martti, 151 cm korkea, rautiaan värityksen omaava suomenhevos-ori. Tämä hyvinkäyttäytyvä oriherra ei turhia temppuile. Martti on painotukseltaan myös yleispainotteinen ja omaa näyttävät, lennokkaat liikkeet. Martilta löytyy myös runsaasti sijoituksia niin koulukilpailuista, kuin estekilpailuistakin. Ahkera näyttelyiden kiertely on tuottanut tulosta ja ori onkin palkittu KTK-III-palkinnolla. Ellenin Roomeo on koulupainotteinen hurmuri ja orilla onkin noin 50 kappaletta KRJ:n sijoituksia takana. Roomeo on osallistunut myös niin este, -kenttä, -westernkilpailuihin hyvällä menestyksellä. Roomeo on väriltään rautias ja kokoa löytyy vain 151 cm. Roomeo on KRJ I-palkittu vuoden 2008 joulukuun tilaisuudessa pistein 95. Sannin Mirka on punarautias suomenhevostamma. Vaikka Mirka onkin periaatteessa koulupainotteinen, hyppää tamma myös hyvällä menestyksellä. Mirka on kiltti ja helppo hoidettava hevonen, jonka kanssa mieliisti viettää rauhallisia rapsutteluhetkiä ilman mitään kiireitä. Mirkan meriiteistä löytyy KTK-II, YLA2 ja KRJ-II-palkinnot.

Liiba Laaba RULZ on koulupainotteinen suomenhevostamma. Rautiaan värinen Lila on säkäkorkeudeltaan 155 cm. Lila on eloisa ja reipas tamma. Ratsastaessa Lila saattaa välillä olla vaikea ja tempperamenttinen, mutta ei kuitenkaan mahdoton. Hoidettaessa Lila on rento ja leppoisa, ei tee pahaa ja pysyy hyvin paikoillaan. Kouluaitojen sisällä tamma on herkkä ja taitava ja tykkää opetella uusia asioita. Turha jurnuttaminen voi välillä käydä tamman hermoille. Lila on SLA-II-palkittu. Juksaaja-Poika fla on rautias ja korkeutta löytyy jopa 156 cm. Lempinimeltään tämä ori on Jussi ja on painottunut lähinnä ravipuolelle. Pelkkä ravihevonen Jussi ei kuitenkaan ole, herra on nimittäin kilpaillut myös menestyksekkäästi esteratsastuksessa. Moon Ilopilleri on estepainotteinen suomenhevostamma. Ilopillerilla on korkeutta 156 cm. Tämä tammamamma on täyttänyt 23 vuotta 09.10.2010. Jälkeläisiä Ilopillerillä on kolme kappaletta. Ilopilleri on kilpaillut hyvin pärjäten luokissa 120 cm.


JÄLKELÄISET


syntynyt 00.00.0000 skp. Varsa (e. emä) omistaja Joku
syntynyt 00.00.0000 skp. Varsa (e. emä) omistaja Joku

KILPAILUT

KRJ:n alaisia sijoituksia 7 kpl, joista voittoja on 1 kpl.
ERJ:n alaisia sijoituksia on 6 kpl, joista voittoja on 0 kpl.

06.11.2010 - ERJ estekilpailut - 80cm - 2/70
12.11.2010 - ERJ - 90cm - 3/30
12.11.2010 - ERJ - 100cm - 5/30
18.11.2010 - ERJ - 90cm - 2/40
25.11.2010 - ERJ - 70cm - 7/50
28.11.2010 - ERJ - 100cm - 5/30

17.11.2010 - KRJ - helppo A - 5/50>
21.11.2010 - KRJ - vaativa A - 2/50
24.11.2010 - KRJ - vaativa A - 3/40
12.12.2011 - KRJ - vaativa A - 4/39
13.12.2011 - KRJ - vaativa A - 1/38
14.12.2011 - KRJ - vaativa A - 6/38
16.12.2011 - KRJ - vaativa A - 4/38


VALMENNUKSET JA PÄIVÄKIRJAMERKINNÄT